top of page

TPS:n nuori keskushyökkääjä pysyy kovassa kunnossa ilman nuuskaa

”Nuuskasta ei ole mitään hyötyä!”

 

Aarne Intonen on 19-vuotias Turun Palloseuran (TPS) jääkiekkoliigajoukkueen keskushyökkääjä. Hän on pelannut liigajoukkueessa kaikkiaan kaksi kautta. Intonen kertoo olevansa elämänmyönteinen nuorimies, jolle hyvinvointi on tärkeä elämän perusarvo ja perusta urheilu-uralle.

 

– Pidän tärkeänä terveellisiä elintapoja, urheilen paljon, syön hyvin ja huolehdin riittävästä levosta, Intonen listaa.

 

Kysyttäessä, missä nuori hyökkääjä kokee olevansa hyvä, hän vastaa nopeasti olevansa erityisen hyvä ihmisten kanssa. Intonen kertoo haluavansa kehittyä monessakin asiassa, muun muassa opiskelussa. Yhtenä suurimpana tavoitteenaan hän mainitsee kehittymisen jääkiekkouralla.

 

– Ja sen takia pidän itsestäni hyvää huolta!

 

”Nuuska ei ole mun juttu!”

Säkitön syyskuu -kampanjan keulakuvilta kysyttiin, mikä on kampanjakasvon suhde nuuskaan. Intonen on kokeillut nuuskaa kahdesti ja todennut välittömästi, ettei tule koskaan nuuskaa käyttämään. Nuori liigakiekkoilija kertoo haluavansa pysyä erossa nuuskasta erityisesti sen terveyshaittojen vuoksi.

 

– Minulla on tästä vahva mielipide: en halua käyttää nuuskaa, koska se on terveysriski. Nuuska ja nuuskaaminen eivät anna minulle mitään, Intonen summaa.

 

Nuuskaaminen ei Intosen mukaan kuulu urheiluun. On selvää, että nuuska heikentää urheilusuorituksia, ja nuuskan ajatellaan olevan hyvä ja suorituskykyä parantava tuote. Urheilevien nuorten nuuskan käyttöön vaikuttaa ensisijaisesti vertais- eli kaveripaine. Intosen mukaan nuuskasta erossa pysyminen on kuitenkin helppoa.

 

– Kaverini eivät painosta minua käyttämään nuuskaa.

 

Neljä tärkeintä: perhe, kaverit, tyttöystävä ja jääkiekko

Aarne Intonen tiedostaa päihteiden ja nikotiinituotteiden haittavaikutukset ja sen, ettei päihteillä ole oikeastaan lainkaan hyviä puolia.

 

Intosen elämässä tärkeintä ovat ihmiset ja jääkiekko – perhe, tyttöystävä, kaverit ja urheilu kannattelevat. Ne ovat pian tasavuosia täyttävälle jääkiekkoilijalle tärkeä voimavara. Jääkiekkouran lisäksi Intosella ei toistaiseksi ei vielä ole sen suurempia tavoitteita tai haaveita. Hänen tärkein päämääränsä on elää hyvä elämä.

 

– Toivon onnellista elämää, johon mahtuu paljon terveitä päiviä ja hienoja kokemuksia.

 

”Uskalla olla oma itsesi ja kieltäytyä nuuskasta!”

Teoriatieto ei niinkään nuuskan käyttöä estä, mutta antamalla konkreettisia esimerkkejä esimerkiksi nuuskan terveysriskeistä sekä urheilusuorituksista pärjäämisestä ja palautumisesta, voi saada nuoret miettimään valintojaan.

 

–Nuoria voi ainakin muistuttaa siitä, että nuuska on aina terveydelle haitallista, Intonen toteaa.

 

Nuorten nuuskan käyttöön voidaan yrittää vaikuttaa myös positiivisella vertaispaineella: nuuskattomuus on helpompi valinta, kun mahdollisimman moni ystäväpiiristä tai joukkueesta kieltäytyy siitä.

 

"Nuorille haluan sanoa, että uskaltakaa kieltäytyä nuuskasta – kyllä kaverit ymmärtävät, jos ovat oikeasti hyviä kavereita!"

AARNEN VALINNAT

Aamu – Ilta

Kahvi – Tee 

 

Makea – Suolainen 

 

Musiikki – Teatteri 

 

Vaalea – Tumma 

 

Kaunis – Onnellinen 

 

Lämmin – Kylmä 

 

Oikea – Vasen 

 

Valkoinen – Musta 

 

Elokuva – Sarja

Seuraa Aarnen kotiseuraa

bottom of page